PENTTI RÖNGÄN nuorten urheilijoiden stipendirahaston stipendin urheiluvuodelta 2020 on saanut ummeljokelainen Milla Liikkanen, 16. Arvoltaan 300 euron suuruinen stipendi luovutettiin perjantaina 5.2. Anjalankosken ABC:n tiloissa Keltakankaalla.
Pentti Röngän nuoren urheilijan stipendirahaston asiamiehenä toimii Kouvolan kaupungin kasvatus- ja opetusjohtajana työskentelevä Veikko Niemi, joka luetteli luovutustilaisuudessa Milla Liikkasen ansiolistaa.
– Milla oli Kaakkois-Suomen alueranking-pisteiden perusteella junioreiden paras. Valtakunnallisessa rankingissa hänen sijoituksensa oli 39:s. Milla on kilpaillut aktiivisesti vuodesta 2017 alue- ja kansallisella tasolla. Esteratsastus on lajina sikäli haavoittuvainen, että onnistuminen on hevosen ja ratsastajan yhteistyötä ja molempien tulee olla 100-prosenttisessa iskussa jokaisessa suorituksessa, korosti Niemi.
– Millalla on käytettävissä vain yksi ratsu, toisin kuin valtakunnan rankingin kärjellä, joilla on useita hevosia. Jokainen treenikerta on siis käytettävä erityisen huolellisesti, koska hyppyjä on aina rajallinen määrä. Nykyisen hevosensa Alvira Z:n kanssa Millalla on yhteistä matkaa takana puolitoista vuotta. Sinnikäs treeni ja yhteistyö on tässä vaiheessa tuottanut tulokseksi 24 startista 16 sijoitusta. Niistä voittoja on 4. Neljän parhaan joukossa Milla on ollut 12 kertaa.

Tänä vuonna Millan päätavoitteena on Junioricup. Siinä kisataan 115–120 cm:n tasolla sarjakilpailu, joka huipentuu elokuussa finaaliin. Jos kehitys jatkuu suotuisasti, ratsukko osallistuu myös halli-SM-kilpailuun tämän vuoden lopulla.
Kaudella 2021 Millan tavoitteena on junioreiden SM-kisa, joka kilpaillaan tasolla 125–140 cm.
Jo 13 vuotta ratsastaneen ja viisi vuotta kilpailemassa käyneen Millan tavoitteena on myös saavuttaa paikka junioreiden maajoukkueessa.
Milla harjoittelee Stall Rabbelugnin tallilla Ummeljoella. Hänen valmentajanaan toimii Riikka Tupamäki.

Kouvolan yhteislyseon lukiolainen valittiin kesällä Kouvolan urheiluakatemiaan ensimmäisenä esteratsastajana. Akatemian ratsastajalle räätälöimät harjoitukset Millalla on kolmena päivänä viikossa aamuisin koulupäivän yhteydessä. Rabbelungin tallilla hän treenaa 5–7 kertaa viikossa.
– Milla on ollut aamutreeneissä aktiivisesti mukana. Kaikesta näkee, että hän haluaa kehittyä lajissaan ja ymmärtää fysiikan treenaamisen tärkeyden, kiittelee Kouvolan urheiluakatemian johtaja Timo Pahkala, joka on myös yksi hänen valmentajistaan akatemiassa. Muut ovat Jasmi Latvala ja Toni Mäkelä.
Timo Pahkala oli mukana stipendinluovutustilaisuudessa, kuten myös Millan Jenni-äiti. Niin Milla kuin Jennikin olivat tyytyväisiä stipendistä, jonka 300 euron summa kuluu valmentautumiseen.
– Esteratsastus on kallis laji, jossa harjoittelun ja kilpailemisen ohella varoja kuluu muun muassa hevosen ruokaan ja hoivaan. Lisäksi hevosen suppeakin sairausvakuutusmaksu on runsaat 1000 euroa vuodessa ja laaja lähes 3000 euroa. Summat ovat autolla pienempiä, muistuttaa Jenni Liikkanen.
– Milla on mukana Etelä-Suomen liittovalmennusringissä, ja omat kulunsa tulevat tämän myötä kerran kuussa viikonlopun viettämisestä Järvenpäässä.

Milla arvioi ratsastuksen parhaiksi puoliksi kisaamisen ja valmentautumisen.
– Ja voittamisen, täydentää Jenni-äiti.
– Milla on erittäin kilpailuhenkinen, jatkaa Jenni Timo Pahkalan nyökytellessä vieressä.
– Hän on todella tunnollinen ja määrätietoinen, luonnehtii Pahkala.

FAKTA
Pentti Röngän liikuntastipendirahasto
o Anjalankosken kulttuuri- ja nuorisolautakunta perusti vuonna 2004 liikuntatoimenjohtaja Pentti Röngän eläkkeelle jäädessä hänen nimeään kantavan nuorten urheilijoiden stipendirahaston.
o Eläkemuistamiset ohjattiin nuorten urheilijoiden stipendirahaston tilille, jota hallinnoi nyt Kouvolan kaupunki.
o Rahasto tukee ja kannustaa entisen Anjalankosken alueella asuvia ja kouvolalaista seuraa edustavia nuoria urheilijoita eteenpäin urheilu-uralla ja opinnoissa.
o Rahastoon on tullut lahjoituksia reilulta sadalta paikalliselta ja valtakunnalliselta urheilu- ym. yhteisöltä, teollisuus- ja liikelaitokselta sekä yksityishenkilöltä. Rahaston kartuttamisesta ovat vastanneet viime aikoina paikalliset Hutikka yr ja Anjalan Sporttiklubi I.

Veikko Niemi luovutti stipendin urheiluvuodelta 2020 Milla Liikkaselle.
teksti: toimittaja Ilkka Kujala
kuva: Timo Pahkala