Hei,

Tervetuloa mukaan kolmatta kertaa järjestettävälle Sport Academy Training Campille 12.-14.6.2017.

Leiri alkaa jokaisella ryhmällä oman aikataulunsa mukaan Mansikka-ahon urheiluhallissa. Petteri Mäkelä (044 0137 081) on paikan päällä vastaanottamassa urheilijoita. Halliin pääsee viimeistään 20 minuuttia ennen oman harjoituksen alkua. Koska itse olen vielä maanantain maajoukkueleirillä Kisakalliossa, niin ilmoittakaa mahdolliset leirin aikaiset estymiset/myöhästymiset suoraan Petterille. (minulle voi ilmoittaa vielä lauantaihin asti).

Mansikka-ahon urheiluhalli toimii koko ajan leirin keskuspaikkana. Harjoitukset tapahtuvat osittain muualla. Mahdolliset siirtymiset ja ohjelman sisällä oleva vapaa-aika ovat osallistujien omalla vastuulla eikä suoraan kenenkään valvomaa. Kuitenkin niin että treenien välissä jokaisen täytyy levätä kunnolla vähintään 30 minuuttia. Tähän on varattu tila Mansikka-aholta, mutta mahdollisuuksien mukaan voi myös käydä kotona tms. jos aikataulu antaa myöten. Jos leiriltä poistutaan päivän aikana, on siitä kuitenkin ilmoitettava Petterille. Muutoin vapaa-aikaa voi viettää salissa, ulkokentillä tai Petterillä on kahvilatilan puolella tarjolla esim. erilaisia pelejä, joissa voi ottaa mittaa kaverista.

Ruokailu järjestetään Mansikka-ahon urheiluhallin kahviotiloissa. Välipalan saa mukaansa ruokailun yhteydessä (hedelmää yms.). Oma juomapullo ja runsas veden juominen on tärkeä muistaa.

Luennot ovat Mansikkamäen koulun tiloissa. Kokoonnumme molempina päivinä koulun sisäpihalle 5 minuuttia ennen oman ryhmän luennon/keskustelun alkamista.
Jos harjoitus alkaa esim. klo 13:00, niin urheilijat ovat silloin valmiita aloittamaan aktivoinnin. Paikalla on siis hyvä olla hieman aiemmin.

Mukaan leirille tarvitset yleistaitoon sisäliikuntavarustuksen ja lajiharjoituksiin normaalin ”lajiharjoitusvarustuksen”. Poikkeuksena kaikille 14.6., jolloin kokoonnumme aamulla Urheilupuiston uimahallilla. Uimahallille mukaan sekä uima-asu, että ulkoliikuntavarustus.
HUOM! 05-syntyneiden harjoitteena tiistai-aamuna on liikuntaluokkien testin läpikäyminen Urheilupuiston liikunnanopettaja Sami Vastamäen johdolla. He eivät siis harjoittele omissa ryhmissään, vaan ovat valmiina harjoitukseen Mansikka-ahon urheiluhallilla klo 9:00.
Lisää informaatiota saat tarvittaessa allekirjoittaneelta.
Ohjelma ryhmittäin/päivittäin 12.-14.6.2017 (Urheiluakatemia pidättää oikeuden muutoksiin):

Jalkapallo
maanantai 12.6. Paikka Sisältö Valmentaja/Luennoitsija
9:00-10:00 Mansikka-ahon urheiluhalli Yleistaito Petri Pätäri
10:30-11:15 Mansikka-ahon urheiluhalli Ruokailu  
11:30-12:15 Mansikkamäen koulu Kehonhuollon harjoittelua Elmo Uusitalo
12:15-13:00 Mansikka-ahon urheiluhalli Lepo  
13:15-14:45 Lehtomäki Lajiharjoitus Jukka Lindström

tiistai 13.6. Paikka Sisältö Valmentaja/Luennoitsija
9:00-10:00 Jäähallin painisali Paini/kehonhallinta Timo Pahkala

11:30-12:15 Mansikkamäen koulu Luento Ville Kaunisto

keskiviikko 14.6. Paikka Sisältö Valmentaja/Luennoitsija
9:00-10:00 Urheilupuiston uimahalli Yleistaito (1/2 altaassa) Elmo Uusitalo/Juho Kailio

11:30-12:15 Mansikkamäen koulu Luento Petri Federley

Koripallo
maanantai 12.6. Paikka Sisältö Valmentaja/Luennoitsija
9:00-10:00 Jäähallin painisali Paini/kehonhallinta Timo Pahkala
10:30-11:15 Mansikka-ahon urheiluhalli Ruokailu  
11:30-12:15 Mansikkamäen koulu Kehonhuollon harjoittelua Elmo Uusitalo
12:15-13:00 Mansikka-ahon urheiluhalli Lepo  
13:15-14:45 Mansikka-ahon urheiluhalli Lajiharjoitus Antti Hurri

tiistai 13.6. Paikka Sisältö Valmentaja/Luennoitsija
9:00-10:00 Mansikka-ahon urheiluhalli Yleistaito Petri Pätäri
10:30-11:15 Mansikka-ahon urheiluhalli Ruokailu  
11:30-12:15 Mansikkamäen koulu Luento Ville Kaunisto
12:15-13:00 Mansikka-ahon urheiluhalli Lepo  
13:15-14:45 Mansikka-ahon urheiluhalli Lajiharjoitus Juho Kailio

keskiviikko 14.6. Paikka Sisältö Valmentaja/Luennoitsija
9:00-10:00 Urheilupuiston uimahalli Yleistaito (1/2 altaassa) Elmo Uusitalo/Juho Kailio
10:30-11:15 Mansikka-ahon urheiluhalli Ruokailu  
11:30-12:15 Mansikkamäen koulu Luento Petri Federley
12:15-13:00 Mansikka-ahon urheiluhalli Lepo  
13:15-14:45 Mansikka-ahon urheiluhalli Lajiharjoitus Juho Kailio
 
Salibandy
maanantai 12.6. Paikka Sisältö Valmentaja/Luennoitsija
10:00-11:00 Mansikka-ahon urheiluhalli Yleistaito Petri Pätäri
11:45-12:30 Mansikka-ahon urheiluhalli Ruokailu  
12:45-13:30 Mansikkamäen koulu Kehonhuollon harjoittelua Elmo Uusitalo
13:30-14:30 Mansikka-ahon urheiluhalli Lepo  
14:45-16:15 Mansikka-ahon urheiluhalli Lajiharjoitus Joona Tankka

tiistai 13.6. Paikka Sisältö Valmentaja/Luennoitsija
9:00-10:00 Jäähallin painisali Paini/kehonhallinta Timo Pahkala
11:45-12:30 Mansikka-ahon urheiluhalli Ruokailu  
12:45-13:30 Mansikkamäen koulu Luento Ville Kaunisto
13:30-14:30 Mansikka-ahon urheiluhalli Lepo  
14:45-16:15 Mansikka-ahon urheiluhalli Lajiharjoitus Joona Tankka

keskiviikko 14.6. Paikka Sisältö Valmentaja/Luennoitsija
10:00-11:00 Urheilupuiston uimahalli Yleistaito (1/2 altaassa) Elmo Uusitalo/Juho Kailio

12:45-13:30 Mansikkamäen koulu Luento Petri Federley

Muodostelma-luistelu
maanantai 12.6. Paikka Sisältö Valmentaja/Luennoitsija
10:00-11:00 Jäähallin painisali Paini/kehonhallinta Timo Pahkala
11:45-12:30 Mansikka-ahon urheiluhalli Ruokailu  
12:45-13:30 Mansikkamäen koulu Kehonhuollon harjoittelua Elmo Uusitalo
13:30-14:30 Mansikka-ahon urheiluhalli Lepo  
14:45-16:15 Kuntotalon peilisali Lajioheinen Taija Laakso

tiistai 13.6. Paikka Sisältö Valmentaja/Luennoitsija
9:00-10:00 Mansikka-ahon urheiluhalli Yleistaito Petri Pätäri
11:45-12:30 Mansikka-ahon urheiluhalli Ruokailu  
12:45-13:30 Mansikkamäen koulu Luento Ville Kaunisto
13:30-14:30 Mansikka-ahon urheiluhalli Lepo  
14:45-16:15 Kuntotalon peilisali Lajioheinen Jenna Pajunen

keskiviikko 14.6. Paikka Sisältö Valmentaja/Luennoitsija
10:00-11:00 Urheilupuiston uimahalli Yleistaito (1/2 altaassa) Elmo Uusitalo/Juho Kailio
11:45-12:30 Mansikka-ahon urheiluhalli Ruokailu  
12:45-13:30 Mansikkamäen koulu Luento Petri Federley
13:30-14:30 Mansikka-ahon urheiluhalli Lepo  
14:45-16:15 Kuntotalon peilisali Lajioheinen Kaijaleena Sairanen