Valtionavusta 35 000 euroa kohdentuu akatemian koordinaatioon ja johtamiseen ja 15 000 euroa asiantuntijatoiminnan kehittämiseen. Kouvolan Urheiluakatemian saama valtionavun yhteissumma nousi 10 000 euroa vuoteen 2020 verrattuna.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on julkaissut päätökset urheiluakatemioiden ja valmennuskeskusten harkinnanvaraisista kehittämisavustuksista vuodelle 2021. Urheiluakatemiaverkoston toimintaa tuetaan tänä vuonna yhteensä 4,4 miljoonalla eurolla. Urheiluakatemioiden toiminta nähdään tärkeänä myös valtion toimesta, sillä avustussumma nousi hieman tiukentuneesta taloustilanteesta huolimatta.

Kouvolan kaupungin kasvatus- ja opetusjohtaja Veikko Niemen mukaan suurempi valtionavustus on osoitus urheiluakatemian pitkäjänteisestä, suunnitelmallisesta ja tuloksellisesta urheilijan polun yhdistämisestä opiskeluun.

− Painopistettä lisätään oppilaiden liikuntakerhotoimintaan osana Kouvolan harrastustoiminnan mallin kehittämistä. Huolta pidetään edelleen huipulle tähtäävien urheilijoiden laadukkaasta valmennuksesta yhdessä seurojen kanssa, Niemi näkee.

Ministeriön myöntämä avustus on tarkoitettu huippu-urheilun toimintaympäristöjen kehittämiseen parantamalla urheilijan kaksoisuran ja valmentautumisen edellytyksiä ja tukemalla huippu-urheiluosaamisen valtakunnallista kehittämistä ja jakamista keskeisissä urheiluakatemioissa ja valmennuskeskuksissa.

− Koordinaation ja johtamisen osalta vuonna 2020 onnistuttiin yhdessä mm. siinä, että Urheilupuiston koulusta tuli urheiluyläkoulu, sanoo akatemiajohtaja Timo Pahkala.

− Kouvolan Urheiluakatemia on kehittänyt urheilijoiden fysiikkavalmennusta yhdessä lajien ja seurojen kanssa jo vuosien ajan. On hienoa, että pitkäaikainen kehitystyö näkyy valtionavun kasvuna asiantuntijatoiminnassakin, jatkaa Pahkala.

Urheiluakatemiat voivat käyttää myönnettyä rahoitusta koordinointiin ja johtamiseen sekä asiantuntijatoiminnan ja valmennuksen kustannuksiin.

− Akatemiaurheilijoiden fysiikkavalmennusta, psyykkistä – ja ravintovalmennusta sekä kuntotestausta tullaan yhdessä valmennusverkoston kanssa vielä entisestään kehittämään ja parantamaan, toteaa Pahkala.

Lisätietoja:
Kouvolan Urheiluakatemia
Akatemiajohtaja, Timo Pahkala, timo.pahkala(at)kymli.fi, puh. 040 354 2530

Kouvolan kaupunki
Kasvatus- ja opetusjohtaja Veikko Niemi, veikko.niemi(at)kouvola.fi, puh. 020 615 7727