Kouvolan Urheiluakatemiassa on syyskausi takana. Kaikkiaan noin 65:n valmennusryhmän toimintaan osallistui säännöllisesti
noin 650-680 urheilijan alkua / urheilijaa, joista akatemiaan kuuluu 190 urheilijaa.
Akatemian organisoimissa liikuntakerhoissa, esiakatemiassa, yleistaitovalmennuksissa ja Karjalan Prikaatin urheiluvalmennuksissa
on ollut lisäksi mukana noin 480-490 urheilijan alkua / urheilijaa. (liikuntakerhot 320, esiakatemia 145, yleistaitovalmennus 20 ja KarPr 5)
Poimintoja syyskaudesta 2017
– 10.8. järjestettiin aktiivin tiloissa akatemian lv 2017-18 aloitustilaisuus. Tilaisuudessa oli paikalla noin 100-120 urheilijaa, valmentajaa ja taustajoukkoa.
Aloitustilaisuuden yhteydessä esiteltiin mm. urheilijan terveystarkastuksen sisältö fysioterapeutin (aktiivi) ja urheilulääkärin toimesta. (Mehiläinen)
– 14.8. käynnistyivät akatemiaharjoitukset. Uusina lajeina / lajivalmennusryhminä aloittivat mm. tyttöjen pesis –ja korisryhmät.
– Syyskauden aikana saatiin käyntiin yhdessä PokLin, Kouvojen, MyPa-Junioreiden, KPL:n ja koulujen kanssa 19 liikuntakerhoryhmää 7-13- vuotiaille.
Syyskuun loppuun mennessä liikuntakerhoihin ilmoittautui 290 lasta, jonka jälkeen tuli mukaan vielä Valkealan Kirkonkylän koulun kaksi kerhoa, joten kokonaismäärä oli joulukuussa noin 320 lasta.
– Kaksi yleistaitovalmennuksen ryhmää toimi lauantaisin Tornionmäen koulun liikuntasalissa, joissa oli mukana 9-15-vuotiaita keskimäärin noin 20.
– Syksyllä käynnistyi valmentajakehitysohjelma AKUVA=ajattele kuin valmentaja. Harri Mannosen vetämässä koulutuksessa on mukana seitsemän valmentajaa, joista neljä on akatemiavalmentajaa:
Pekka Huikuri, Harri Setälä, Harri Kuukasjärvi ja Jukka Lindström. Muut koulutukseen osallistujat ovat: Joona Tankka, Sudet-salibandy, Perttu Kytöhonka, NST-Lappeenranta ja Olli-Pekka Helaja, Kouvot.
Koulutuksessa on ollut kaksi lähijaksoa syyskaudella 28.9. ja 30.11. Koulutus jatkuu kevätkaudella 2018.
– 28.9. järjestettiin urheilulääketieteen ilta Kouvola-talolla yhdessä Mehiläisen ja Kymlin kanssa. Aiheena uni ja palautuminen. Luennoitsijana mm. olympiavoittaja Sami Jauhojärvi.
Seminaari oli jälleen suosittu ja siihen osallistui noin 250 hlöä.
– 3., 5 ja 10.10. järjestettiin urheilijan aamuja aktiivin tiloissa. Urheilijan aamuihin osallistui noin 100 urheilijaa ja 10 valmentajaa. Aiheena oli tällä kertaa movement.
– 24.11. akatemian aikuiset pelasivat lentopallo-ottelun akatemialentopalloilijoita vastaan lyseon liikuntahallilla. Nuoret voitti aikuiset erin 4-0. Hyvä näin!
– 9.12. jääkiekkovalmentaja Pekka Huikuri valittiin vuoden 2017 akatemiavalmentajaksi.
TUKI – JA ASIANTUNTIJAPALVELUT
Jos teillä (valmentajilla ja urheilijoilla) ei ole vielä urheilijakorttia uimahallille (kortissa lukee Kouvolan kaupunki / liikuntapalvelut), niin sen te saatte kuitattua itselle esim.
Kouvolan urheilupuiston uimahallin kassalta. (4 euroa on maksettava ekalla kerralla, tämän jälkeen maksuton uimahallin / kuntosalin käyttö toukokuun loppuun 2018
asti, myös akatemiavalmentajille)
Kymen Aktiivikuntoutuksen kuntosali on maksuton akatemiaurheilijajäsenille ja akatemiavalmentajille toukokuun loppuun 2018 asti. Kesäaikana
ja syyskaudella 2018 maksuttomuus jatkuu mikäli on mukana urheilijana / valmentajana akatemiassa. Kuitatkaa itsellenne poletti Kymen Aktiivikuntoutuksen kassalta.
(etu on akatemiaurheilijoille ja valmentajille, 10e on maksettava ekalla kerralla, sen jälkeen maksuton).
Urheilijoiden terveystarkastuksessa on mahdollista käydä edelleen. Laittakaa allekirjoittaneelle viestiä, mikäli haluatte kevään aikana terveystarkastukseen, jonka toteuttaa Mehiläinen.
Katso lisää akatemian nettisivuilta urheilijalle akatemiaedut. Mikäli loukkaannut akatemiaharjoituksissa katso toimintaohjeet urheilijallevakuutus.
Inbody – kehonkoostumusmittauksia tehdään akatemian/kymlin toimistolla (ässätorni 5. kerros). Valmentajat varaavat urheilijoille etukäteen ajat Inbody-testeihin.
PÄÄTOIMISET VALMENTAJAT AKATEMIAVERKOSTOSSA
Urheiluakatemiaverkostossa työtä tekee kaikkiaan 20 päätoimista valmentajaa. Päätoimisena akatemiavalmentajana urheiluakatemiassa toimii Jukka Lindström.
Muut päätoimiset ovat: Juho Kailio, Harri Mannonen, Jukka Vesala (Kouvot), Anssi Lammila, Juuso Ilander (KPL) Jussi Riikonen, Jukka Karjalainen, (MyPa-Juniorit) Marko Honkanen, (Kouvolan Jalkapallo)
Pekka Huikuri, Samu Suurnäkki, Antti Kinnunen, Harri Kuukasjärvi, Harri Setälä (KooKoo-Juniorit), Mirka Suutari, (Kouvolan Suunnistajat) Tommi Henttu, (Swingmakers/Koski-Golf)
Kaijaleena Sairanen, Jenna Orreveteläinen (KooKoo Jäätaiturit) Andrei Malkow, (Kouvolan Uimarit) ja Ville-Heikki Talvenmaa (Kouvolan Tennisseura)
AKATEMIAHARJOITUKSET
Koulujen fysiikkavalmennusryhmät käynnistyvät ma 8.1. klo 8-9 tai klo 09.45-11.00. (KSAO, Valkeala klo 8-9 ja yhteislyseo, ksnk:n lukio klo 09.45-11.00)
Urheiluakatemian lajiharjoitukset käynnistyvät ti 9.1. klo 08.00-09.30. (pl. Lehtomäen jalkapalloryhmä ja Manskarin korisakatemia, jotka aloittavat harjoitukset jo aiemmin)
Akatemiavalmentajat infoavat urheilijoita, mikäli harjoituspaikkoihin on tullut muutoksia. Liikuntakerhot, esiakatemiat ja yleistaitovalmennukset käynnistyvät myös viikolla 2.
URHEILUAKATEMIA KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA (XAMK)
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa urheiluakatemiasta on mahdollisuus saada hyväksiluettua kahdeksan opintopistettä
todistuksiin. (toimii sekä Kotkassa että Kouvolassa) Mikäli olet miettimässä opiskelua XAMK:n Kouvolan kampuksella
esim. sosionomiksi, tradenomiksi, sairaanhoitajaksi jne. niin olethan allekirjoittaneeseen yhteydessä, kun haku ammattikorkeakouluun tulee ajankohtaiseksi.
Urheiluakatemian hakukriteerit täyttävä opiskelija voi hakemuksesta saada vapaavalintaisiin opintoihinsa 2 op lukuvuodessa urheiluakatemian ja ammattikorkeakoulun
erikseen määrittelemällä ta¬valla. Päätöksen asiasta tekee liikunnan lehtori. www.xamk.fi
Huippu-urheilun perusteet -opinnot (15op) on ollut XAMK:n avoimen AMK:n koulutustarjonnassa elokuusta 2017. On mahdollista, että koulutus jatkuu myös lukuvuonna 2018-2019.
Lisätietoa liitteenä.
URHEILUAKATEMIA KARJALAN PRIKAATISSA
Tammikuussa 2018 jatkuu Karjalan Prikaatin ja urheiluakatemian yhteistyönä Vekaranjärvellä ”urheiluvalmennuslinja”, jossa on aloittamassa kuusi urheilijaa.
Mikäli olet kiinnostunut yhdistämään urheilun ja armeijan ja astut palvelukseen heinäkuussa 2018, niin ilmaise kiinnostus asiasta seura/akatemiavalmentajallesi
huhtikuuhun 2018 mennessä. Toukokuun aikana seurasi valmentaja tekee esityksen minulle urheiluvalmennukseen pääsemiseksi.
Toukokuun loppuun mennessä teen esityksen KarPr:n liikuntakasvatusupseerille urheiluvalmennukseen pääsemiseksi.
KarPr viime kädessä päättää urheiluvalmennukseen pääsevät varusmiehet.
KOULUTUKSIA KEVÄÄLLÄ 2018
Maaliskuussa järjestetään Kouvolassa 1-tason valmentaja –ja ohjaajakoulutuksen superviikonloppu (VOK) joka on akatemiaurheilijoille ja valmentajille maksuton.
Lasten ja nuorten urheilun valmentajat:
Herkkyyskausien huomiointi (3 h)
Taitoharjoittelu (3 h)
Tunne- ja vuorovaikutustaidot (2 h)
Eettinen harjoittelu (2 h)
Nuorten ja aikuisten harrasteliikunnan ohjaajat:
Liikunta aikuisen arjessa (5 h)
Vinkkejä liikkumiseen ja ohjaustuokioihin (3 h)
Kevätkaudella järjestetään myös urheilijan aamuja, joiden sisällöstä ja aikataulusta tiedotetaan myöhemmin.
Kevätkaudella jatkuu myös valmentajakehitysohjelman (AKUVA) lähijaksot.
AKATEMIALEIRI 26.-27.2.2018 8-12- VUOTIAILLE
Järjestetään akatemialeiri 26.-27.2.2018. Leirille on tulossa lajeista taitoluistelu, salibandy ja mahdollisesti muodostelmaluistelu.
YLEISTAITOVALMENNUS KEVÄÄLLÄ 2018
Tammi-huhtikuussa 2018 jatkuu urheiluakatemian yleistaitovalmennukset. Yleistaitovalmennustunnit pidetään Tornionmäen liikuntasalissa
alkaen la 13.1. klo 16-18. Valmentajina toimivat Maria Taskula, Petri Pätäri ja Teemu Turpiainen.
Yleistaitovalmennusryhmät jaetaan lajeittain/ikäryhmittäin seuraavasti:
Ryhmä 1 klo 16-17 (noin 9-12v)
Ryhmä 2 klo 17-18 (noin 13-18v) sis. urheiluakatemialaiset (kuuluu akatemiaurheilijajäsenyyteen)
Ilmoittautuminen timo.pahkala@kymli.fi
Yleistaitovalmennuksen tarkoituksena on tukea urheilijan varsinaista lajiharjoittelua. Akatemiaurheilijoille yleistaitovalmennukset ovat
lisävalmennusmahdollisuuksia, johon toivottavasti akatemiavalmentajat ohjaavat urheilijoitaan.
HUOM! Akatemia ei vastaa mahdollista loukkaantumisista, vaan urheilijoilla on oltava oma tapaturmavakuutus/lajilisenssi!
KERTAUSTA KURSSIEN, OSAAMISPISTEIDEN ja OPINTOPISTEIDEN KERTYMISESTÄ URHEILUAKATEMIASSA
Urheiluakatemiasta kertyy kursseja seuraavasti: Lukiossa akatemiasta voi kertyä maksimissaan 10 kurssia, eli ensimmäisenä vuonna 4, toisena 4 ja kolmantena 2.
Ammattiopistossa kertyy osaamispisteitä. KSAO:n osaamispisteiden kertymisestä ole yhteydessä KSAO:n akatemiavastaava Jari Kähärään, jari.kahara@ksao.fi
Kurssien/osaamispisteiden kertyminen edellyttää läsnäolopakkoa akatemiaharjoituksissa ja mikäli harjoituksiin ei jostain syystä
pääse on esitettävä lääkärintodistus tai akatemiavalmentajalle henkilökohtainen selvitys poissaolon syystä.
Mikäli urheiluakatemian keskeyttää, myös kursseja/osaamispisteitäkään ei luonnollisesti kerry akatemian kautta.
Jos valitset muita kursseja akatemian tilalle ma, ti ja to-aamuisin, niin kursseja/opintoviikkoja ei kerry silloin akatemiasta.
Allekirjoittanut lähettää kurssit/opintoviikot kootusti koulujen opinto-ohjaajille/rehtoreille jaksoittain.
Koulun rehtori viime kädessä päättää kurssien / osaamispisteiden myöntämisestä
opiskelijalle. Valmentajat ja/tai urheilijat merkitsevät akatemiaharjoitukset googleen tehtyyn harjoitusten seurantajärjestelmään, joiden kautta
kursseja/osaamispisteitä esitetään myönnettäväksi kouluille. Ole yhteydessä minuun jos tarvitse oman harjoituspäiväkirjan!
Liitteenä akatemian toimintasuunnitelma vuodelle 2018.
HYVÄÄ JOULUA JA UUTTA VUOTTA 2018!
JAKELU:
Urheilijat 190
Valmentajat/liikunnanopettajat 52
Akatemian johtoryhmä ja KymLi
Yhteistyökumppanit 18
Terveisin Timo
Timo Pahkala
Kouvolan Urheiluakatemia
akatemiajohtaja
p. 040 354 2530
timo.pahkala@kymli.fi
www.kouvolanurheiluakatemia.fi