Kouvolan Urheiluakatemiaan haki lukuvuodelle 2019-2020 yhteensä 72 urheilijaa 18:sta eri lajista. Määräaikaan mennessä tuli 71 hakemusta ja yksi hakuajan jälkeen. Ennen koulun alkua elokuuta 2019 tullee vielä hakemuksia varsinkin ulkopaikkakuntalaisilta, koska joukkuelajeissa try outit esim. jääkiekossa ovat vasta huhtikuussa. Kouvolan ja Iitin ulkopuolelta haki yhteensä viisi urheilijaa. Hakijoiden paikkakunnat olivat Hamina, Kotka, Heinola ja Nastola. Hakijoita oli tässä vaiheessa 10 vähemmän kuin viime vuonna. Akatemiatoiminnan piiriin on pyrkimässä myös uusia lajeja, jotka ovat cheerleading ja frisbeegolf. Lajeista eniten hakemuksia tuli jääkiekosta. (15) Akatemiavalintaprosessi etenee siten, että huhti-toukokuussa pidetään lajipalavereita, joissa akatemiavalmentajat pisteyttävät hakijat. Pyydämme lisäksi tarvittaessa lausuntoja myös urheilijoiden lajiliitoilta. Touko-kesäkuun vaihteessa saadaan peruskoulun päättötodistusten keskiarvot kouluilta. Opiskelupaikkojen selviydyttyä kesäkuun puolen välin jälkeen akatemian johtoryhmä päättää urheilijat akatemiaan, joista päätös tulee kotiin kirjeitse.
Jaa sivu