Kouvolan urheiluakatemian valtionrahoitus tuplaantui viime vuoden 20 000 eurosta 40 000 euroon. Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee urheiluakatemioiden ja valmennuskeskusten toimintaa tänä vuonna yhteensä 3,7 miljoonalla eurolla.
Avustusta jaetaan yhteensä 20 urheiluakatemialle ja valmennuskeskukselle, joiden tehtävänä on kehittää suomalaista huippu-urheilua. Jaettava avustussumma kasvoi lähes 1,8 miljoonaa euroa vuoteen 2019 verrattuna. Kasvu johtuu hallitusohjelmassa luvatuista lisäresursseista urheiluakatemioille ja valmennuskeskuksille.
Suurimmat tuet menivät alueellisille ja valtakunnallisille toimijoille pääkaupunkiseudulle (900 000 euroa), Vuokattiin (450 000 e), Kuortaneelle (300 000 e), Tampereelle (300 000 e), Päijät-Hämeeseen (290 000 e), Turkuun (280 000 e) ja Jyväskylään (280 000 e). Etelä-Kymenlaaksossa ja Lappeenrannassa valtiontuki nousee samalle tavalla Kouvolan kanssa 40 000 euroon. Kouvolan OKM:ltä alun perin hakema summa oli 65 000 €.
Avustusta voivat saada Suomen Olympiakomitean tunnustamat, valtakunnallisesti tai alueellisesti merkittävät urheiluakatemiat ja valmennuskeskukset. Hakemuksia arvioitaessa otetaan huomioon toiminnan taso ja määrä sekä maantieteellinen ja sisällöllinen laajuus.
– Valtion avustus tulee tarpeeseen, koska kaupunki joutui säästösyistä supistamaan urheiluakatemian rahoitusosuutta 20 %:lla viime vuodesta. Akatemian strategian mukaisesti rahat käytetään urheilijoiden valmennukseen ja heidän tukipalvelujensa kehittämiseen. Eli valtionavustus turvaa urheiluakatemian toiminnan jatkuvuuden nykytasolla, toteaa Kouvolan kaupungin kasvatus- ja opetusjohtaja Veikko Niemi.
Urheiluakatemiat ovat keskeinen osa suomalaista huippu-urheiluohjelmaa, jossa huolehditaan urheilijan opiskelun sujumisesta laadukkaan valmennuksen rinnalla. On tärkeää että 15–19-vuotias nuori voi opiskella ja urheilla kotoa käsin, eikä tarvitse muuttaa toiselle puolelle Suomea.
– Kouvolan urheiluakatemialla on olosuhteet kunnossa laadukkaalle valmennustoiminnalle Kouvolan urheilupuistossa. Kouvolan urheiluakatemia ja kouvolalaiset seurat ja lajiliitot tekevät ansiokasta yhteistyötä akatemian kehittämisessä. Akatemia liikuttaa oppilaita jo ala-asteiden liikuntakerhoissa ja järjestää yläkouluissa akatemiatoimintaa, kertoo akatemiajohtaja Timo Pahkala.
Kouvolan urheiluakatemia on Kouvolan kaupungin, Kymenlaakson Liikunnan, urheilijoiden, oppilaitosten, seurojen ja lajiliittojenvälinen yhteistyöverkosto, joka aloitti toimintansa vuonna 2008. Akatemian toiminnan keskiössä on urheilun ja opiskelun tasapainoinen yhdistäminen.
Akatemian toiminta on laajentunut vuosi vuodelta niin, että tällä hetkellä se on mukana 7–22-vuotiaiden liikunnassa ja urheilussa. Toiminta ulottuu alakoululaisten liikuntakerhoista ammattikorkeakouluun.
Varsinaisia akatemiaurheilijoita on tällä hetkellä 170, 27:stä eri lajista. Perusasteen esiakatemia/liikuntakerholaisia on mukana yhteensä 610. (alakoulut 440, yläkoulut 170)
Akatemia työllistää 3 henkilötyövuotta akatemian koordinoinnissa, hallinnossa ja valmennuksessa. Lisäksi akatemia ostaa mm. seuroilta yhteensä noin 2 henkilötyövuotta lajivalmennusta ja liikuntakerho-ohjauksia.
Akatemialla on toiminnassa 57 valmennusryhmää, joiden valmennuksesta vastaa noin 40 akatemiavalmentajaa. Lajeja on 27. Yhteistyötä tehdään noin 25 urheiluseuran, 20 oppilaitoksen, Iitin kunnan ja lähes 10 yrityksen kanssa.
Akatemiaurheilijat ovat saavuttaneet lukuisia SM-, PM-, EM- ja MM-mitaleja ja päässeet kansainvälisiin arvokisoihin. Monet Kouvolan urheiluakatemiasta ovatkin ponnistaneet myöhemmin ammattiurheilijoiksi.
Lisätietoja:
Kouvolan Urheiluakatemia
Akatemiajohtaja, Timo Pahkala, timo.pahkala(at)kymli.fi, puh. 040 354 2530
Kouvolan kaupunki
Kasvatus- ja opetusjohtaja Veikko Niemi, veikko.niemi(at)kouvola.fi, puh. 020 615 7727