Akatemialeiri järjestettiin kahdeksatta kertaa Jatke Areenalla ja sen lähiliikuntapaikoilla. Kaikkiaan leirillä oli mukana 45 urheilijan alkua, kolmesta eri lajista. Lajit olivat jalkapallo, (23) koripallo (13) ja salibandy. (9) Akatemialeiri on avoin kaikille lajeille ja muun muassa vuonna 2021 leirilajeina olivat muodostelmaluistelu ja lentopallo. Yksilölajiryhmää ei olla vielä saatu leirilajiksi/ryhmäksi, mutta se on tulevaisuuden tavoitteena. Ikähaitari…
Raino Kukkosen 70-vuotissäätiön 300 euron suuruiset stipendit jaettiin taitoluistelija Anna Nurmiselle ja yleisurheilija Joonas Palmulle to 9.6. Anna Nurminen on 03 syntynyt taitoluistelija KooKoo Jäätaitureista. Anna Nurminen muutti Kotkasta Kouvolaan opiskelemaan ja urheilemaan vuonna 2021. Nurminen aloittaa Kouvolan Yhteislyseossa 4. vuosikurssin elokuussa 2022. Nurmista valmentaa Anna Päivike. Joonas Palmu on 04 syntynyt yleisurheilija, jonka lajiksi…
Kouvolan Urheiluakatemia, Fysios Kouvola Aktiivi ja Mehiläinen järjestivät aamiaistilaisuuden to 2.6 klo 8-9.30, jonka aiheena oli nuoren urheilijan terveys ja hyvinvointi. Puhujina tilaisuudessa olivat urheilulääkäri Jouko Leppänen, valmentaja ja erityisluokanopettaja Eero Pitkänen sekä OMT-fysioterapeutti Antti Järvinen. Erityisesti nuorten urheilijoiden rasitusvammat ja murrosiän / nopean pituuskasvun aikana tapahtuva oikeanlainen harjoittelu synnytti vilkasta keskustelua. Aamiaistilaisuus järjestettiin tällaisella…
Kouvolasta oli 14 henkilön delegaatio tutustumassa Mäkelänrinteen urheilulukioon/ URHEA:an keskiviikkona 1.6. Vierailun tarkoituksena oli tutustua ja saada oppia Kouvolassa käynnistyneelle urheilulukiohankkeelle, tutustua URHEA:n olympiavalmennuskeskuksen fasiliteetteihin ja kuulla urheilulukiolaisen arjesta. Saimme kuulla tietoiskun pääkaupunkiseudun yläkoulutoiminnasta asiantuntija Jari Savolaiselta, URHEA:n asiantuntijatoiminnasta valmennuspäällikkö Mika Saarelta ja Helsinki Football Academy:n (HFA) toiminnasta Pekko Söderströmilta. Urheilulukiolaisen arjesta meille kertoi jalkapalloilija…
Kuvassa vas. akatemian johtoryhmän jäsen ja EduKon kehitysjohtaja Tuija Arola ja keskellä johtoryhmän jäsen, liikuntapäällikkö Teemu Mäkipaakkanen Kouvolan Urheiluakatemian johtoryhmä on valinnut urheiluampuja Viivi Kempin lukuvuoden 2021-2022 parhaaksi akatemiaurheilijaksi. Kuvassa vas. Tuija Arola akatemian johtoryhmän jäsen ja EduKon kehitsjohtaja ja Keskellä Teemu Mäkipaakkanen Viivi Kempin parhaat saavutukset lv 2021-2022: U20 kolme SM-kultaa U20 EM 7.…
Kouvolan Urheiluakatemiaan kuuluvat keilaajat Essi Pakarinen ja Rami Mukkula saavuttivat loistavaa menestystä SM-kisoista! Akatemian top teamiin kuuluva ja XAMK:ssa opiskeleva Pakarinen voitti naisten SM-kultaa! https://www.keilailu.fi/essi-pakarinen-on-naisten-suomen-mestari-2022/ Essi Pakarinen voitti myös hiljattain U23 henkilökohtaisen SM-kullan ja lisäksi parikilpailusta tuli SM-kultaa. Rami Mukkula sijoittui hienosti hopealle U23 SM-finaalissa. Mukkula on Kouvolan Yhteislyseon abi. Parikilpailusta Mukkula saavutti toisen kouvolalaisnuoren…