Kouvola Sport Academy training camp järjestetään yhdeksättä kertaa Kouvolassa, MLL Areenalla 12.-14.6. Leiri on suunnattu urheilijan aluille, jotka ovat olleet jo mukana säännöllisessä valmennuksessa. Päälaji on ehkä jo valittu tai sitten on useampi laji, jota harrastaa. Urheilija. Tunnistatko itsesi tästä kuvauksesta? Jos näin on, niin ilmoittaudu mukaan! Valmentaja/seura ota leiri mukaan joukkueesi/urheilijoiden kesäharjoitteluohjelmaan! Leirillä on…
”Kouvolan Urheiluakatemiaan haki lukuvuodelle 2023-2024 yhteensä 103 urheilijaa, 19:sta eri lajista” sanoo akatemiajohtaja Timo Pahkala ja jatkaa, että tässä vaiheessa hakijoita oli 30 enemmän kuin viime vuonna tähän aikaan. Pahkala toteaa, että ”kokonaishakijamäärä on akatemian historian selkeästi suurin, jos tarkastellaan pelkästään 9. luokkalaisia hakijoita ja jatkaa, että ”ikäluokkien pieneneminen korostaa vielä hakijamäärän merkitystä entisestään”. Elokuussa…
Kaikkiaan 70 urheilijaa ja viisi valmentajaa osallistui 21. ja 23.2 järjestettyihin urheilijan aamuihin Fysios Aktiivissa. Aiheena oli psyykkinen valmennus ja kouluttajana psykologi Tanja Sorsa Salminen. Tanja erikoistuu urheilupsykologiaan ja on entinen Kouvolan Urheiluakatemian urheilija. (jousiampuja)
MEDIATIEDOTE 16.2.2023 HETI JULKAISUVAPAA ”Haku Kouvolan Urheiluakatemiaan lukuvuodelle 2023-2024 on alkanut” sanoo akatemiajohtaja Timo Pahkala ja jatkaa ”akatemiaan voivat ensisijaisesti hakea keväällä 2023 peruskoulunsa päättävät kaikkien lajien urheilijat.” 1.8.2023 käynnistyvään Kouvolan Yhteislyseon urheilulinjaan haetaan ensimmäistä kertaa. Urheilulinjalle hakevien on täytettävä myös akatemiahakulomake. Hakemus akatemiaan 2023_ Akatemiaurheilijastatuksen voi saada Kouvolan lukioissa, Iitin lukiossa, Kouvolan Ammattiopisto EduKossa…
Akatemia järjesti to 2.2. klo 8-9.30 Sokos Hotel Vaakunassa valmentajaverkoston aamupalatilaisuuden, jonka aiheena oli Kouvolan Yhteislyseossa 1.8. alkava urheilulinja. Aamupalatilaisuuteen osallistui kaikkiaan 15 valmentajaa, 10:stä eri lajista.
Kouvolan Urheiluakatemian johtoryhmä on valinnut pesäpallovalmentaja Juuso Ilanderin vuoden 2022 akatemiavalmentajaksi. Juuso Ilanderin akatemiavalmentajatyö on tuottanut useita pelaajia superpesikseen ja pelinjohtajana hän on saavuttanut useita junioreiden superpesiksen mitaleja. Ilander on myös toiminut junioreissa Itä-Länsi pelinjohtajana. Ilander palkittiin akatemiavalmentaja- ja opettajaverkostotapaamisen yhteydessä 14.12. kiertopokaalilla ja henkilökohtaisella palkinnolla. Vuoden akatemiavalmentaja valittiin nyt 10:nen kerran. Vuoden akatemiavalmentajat 2013…